Kuten jo heti blogin avattuani ”varoitin”, niin kovin satunnaista saattaa tänne kirjoittaminen aina välillä olla… riippuu miten runosuoni jaksaa milloinkin kukkia…

Kennelyskä piru vie iski koiriin n. kuukausi sitten. Jäi Paavon kanssa parilta viikolta agitreenit väliin, kun odottelin, että kaikki koirat on oireettomia. Sieltä agitreeneistä tuo pirulainen todennäköisesti iski, kun kaikki meidän ryhmän koirat + saman talouden koirat sen läpi kävi. No tulipa ns. ”luova tauko” treeneihin, mikä ei sitten niin ”luovaksi” osoittautunutkaan, kun parilla viimeisellä kerralla ei Pave ole oikein jaksanut keskittyä kuin max. puoli tuntia tunnin treeniajasta ja loppuaika on mennyt pelkissä kontaktiharjoituksissa, kun ympäristö on alkanut kiinnostaa enemmän kuin minun kanssa yhdessä tekeminen. No sehän on tyypillistä nuorille walesiuroksille, mutta sen verran pitää kyllä ottaa omaan piikkiin, että kyllähän tota yhdessä tekemisen iloa olis voinut ahkeramminkin vahvistaa heti pentuiästä alkaen eikä antaa elää laumassa kuin elo pellossa ja sitten yht’äkkiä vaatia kohtuuttoman pitkää keskittymistä. Pavessa on kumminkin hyvän harrastuskoiran… siis huom. harrastuskoiran ainekset. Ei välttämättä hyvän mettäkoiran ainekset, vaikka nokka toimii ja riistaviettiäkin riittää. Useimmin ihan liikaa, jolloin se ei ole hallittavissa ja mitäpä sellasella koiralla metällä tekee, ei ainakaan spanielilla. Valoa tunnelin päässä on kuitenkin nähtävissä, sillä esim. tänään aamulla päästin Paavon Tampereen rivarilla aidatulle takapihalle aamupissalle ja naapuruston puissa oli melkoinen elämä ja sirkutus (Pave on ihan pöhkö pikkulintujen perään). Ei mennyt kauaa, kun Pave oli jo etutassut aidan päällä ja takapää niiaili siihen malliin, että kohta hypätään. Kerran kielsin ja hetken mietittyään Patu päätti sittenkin pysyä omalla pihalla ja tulla jopa sisälle… hiljaa ehkä hyvä tulee

Rompun kanssa kävin viime viikonloppuna naatiskelemassa metästyksen iloista spanielin kanssa. Korkeat nietokset metässäkin hidasti menoa melkoisesti (mulla enemmän kuin koiralla), mutta yhden mettäjäniksen Romppu sai ajettua ylös. Ite olin lumen vuoksi auttamattomasti myöhässä koko tilanteesta, mutta Tyyne-beaglelle saatiin siitä lähdöstä hyvä tunnin ajo . Ajoksi se vain jäi, mutta mitäpä siitä, tulipahan ainakin ulkoiltua .

Paavo on muuten lähiaikoina menossa silmä- ja lonkkatutkimuksiin sekä Topi silmätutkimuksiin ja kilpparitestiin… sitä odotellessa...